MIKSI KISSOJA TRIMMATAAN?
Haluamme olla luomassa tärkeää sanomaa kissan arvosta. Kissa on kotieläimenä
varsin samanlainen kuin koira, mutta mitään muuta lemmikkiä ei kohtaa samanlainen
välinpitämättömyys ja heitteillejättö kuin kissoja. Kissaa pidetään usein koiraa
helpompana lemmikkinä ja saatetaan hankkia liian heppoisin perustein. Vaativuus
kissan hoidossa saattaakin tulla yllätyksenä. Toisin kuin aiemmin uskottiin, kissan on
mahdollista kiintyä omistajaansa koiran tavoin, aivan kuin lapsi vanhempaan. Kissan
kiintymystä kuvaava käytös on joustavaa ja suurelle osalle kissoista ihminen toimii
niiden hyvinvoinnin lähteenä. Kiiltävä karva on merkki kissan hyvinvoinnista. Ihon ja
karvan kuntoon vaikuttavat ruoan lisäksi turkin hoito. Puhtaalle tuoksuva takuton turkki
ei ole vain koirien etuoikeus. Karvoihin katsomatta, jokainen kissa ansaitsee hemmottelua!
Kissat ovat ammattilaisia turkinhoidossa ja käyttävät siihen ison osan päivän
hereilläoloajastaan. Joskus apu on kuitenkin tarpeen, etenkin jos kissa on sairas tai
vanha, voi turkinhoito olla sille itselleen turhan raskas urakka. Pitkäkarvaiset ja
karvattomat vaativat pesua säännöllisesti, mikä on hyvä ottaa huomioon kissan
hankinnassa, sillä pitkäikäisenä lemmikkinä kissat elävät keksimäärin 13–15-vuotiaiksi,
mutta parinkymmenen vuoden ikäkin on mahdollista saavuttaa.
Kissan trimmauksen tavoitteena on saada turkista puhdas, ilmava ja rasvaton oli kyseessä
sitten näyttely- tai kotioloihin tehtävästä trimmauksesta. Kissan turkinhoito ja
kynsienleikkuu vaatii erityistä hellyyttä ja lajituntemusta. Kissat ovat yksilöitä – siinä missä
toinen rakastaa harjaamista, ei toinen voi sietää, että sen turkkiin kosketaan jollakin
apuvälineellä. Aivan kuin koira, kissa kannattaa totuttaa erilaisiin
turkinhuoltotoimenpiteisiin jo pentuna, näin niiden suorittaminen on helpompaa, kun
kissasta kasvaa aikuinen.
Pesusta ja harjauksesta hyötyvät kaikenpituisen karvan omaavat kissat, mutta erityisesti
pitkäkarvaiset vaativat turkinhuoltoa huomattavasti useammin ja säännöllisemmin. Etenkin
karvanlähdön aikaan huolellisesti suoritettu pesu ja föönaus vähentää irtokarvan määrää
niin kotona kuin kissan suolistossa ja estää samalla myös ikävien “karvapallojen”
oksentamisen. Karvattomilla kissoilla pesu kuuluu normaaleihin hoitotoimenpiteisiin. Niillä
aineenaihdunta on vilkkaampaa eikä karva vie hilsettä ja rasvaa pois iholta, vaan se jää
kerrostumaan ihon pinnalle. Pitkäkarvaisilla säännöllinen pesu ja harjaus säästää kissan
ihoa kivuliailta takuilta eikä turkkiin ehdi muodostua epäsiistejä huopalaikkuja. Takkuinen
ja kostea turkki luo oivan kasvualustan erilaisille sienille ja bakteereille. Myös ulkoilevan
kissan punkkitarkastus vaikeutuu, jos iho on piilossa takkujen alla ja ulkoloiset pääsevät
pahimmassa tapauksessa villiintymään. Vaikka kissan karva olisi pääasiassa lyhyttä, voi
korvien taustat, kainalot, rinta ja vatsanseutu olla karvanlaadultaan hieman pidempää ja
pehmeämpää, mikä aiheuttaa sen, että näiltä kohdin turkki helposti rasvoittuu ja rastoittuu.
Näiden alueiden tukinhoito vaatii omistajalta erityistä huomiota. Joskus koneella
suoritettavaa turkinajoa on kuitenkin tehtävä, jos näyttää siltä, ettei takut aukea harjan
avulla tai harjaaminen aiheuttaa kissalle turhaa stressiä ja kipua. Harva kissa nauttii
pahasti takkuun asti ehtineen turkin harjaamisesta, jolloin koneella suoritettu takkujen
poisto on hellempi ja nopeampi tapa päästä niistä eroon. Kissan karva ei vaurioidu vaikka
sen joutuisi pois ajamaan, vaan kasvaa kyllä takaisin ajan kanssa. Likainen karva
takkuuntuu huomattavasti puhdasta herkemmin, joten senkin vuoksi säännöllisyys turkin
huoltoon on avainasemassa. Toisin kuin eläinlääkäriasemilla suoritettu trimmaus, meillä kissaa ei
milloinkaan rauhoiteta trimmauksen ajaksi. Kissan hyvinvointi on meille ensisijaisen tärkeää.
Kissatrimmaamon tilat on sijoitettu kauaksi erilleen koirien trimmaustiloista vaikka sisäänkäynti tapahtuukin samasta ulko-
ovesta. Voit siis huoletta tuoda kissasi meidän trimmattavaksi, vaikka se pelkäisi tai inhoaisi koirien läsnäoloa.
Kissojen trimmauksia tekevä Satu on Taitotalosta valmistunut eläintenhoidon ammattitutkinnon,
trimmaamisen osaamisalan suorittanut ja kissoihin erikoistunut trimmaaja. Palvelemme
vain yhtä kissa-asiakasta kerrallaan, poislukien saman perheen kissat jotka voivat saapua
trimmaamoon samaan aikaan. Saavuthan siis paikalle vasta varatun ajan alkaessa ja
noudat kissasi täsmällisesti trimmiajan päätyttyä. Huolehdithan kissasi rokotussuojasta
ennen trimmaukseen saapumista. Turvallisuussyistä trimmaajalla on oikeus kieltäytyä
trimmauksesta, mikäli trimmaus vaarantaa trimmaajan tai kissan terveyttä. Esim kissa joka
käyttäytyy aggressiivisesti ja yrittää toistuvasti purra tai raadella trimmaajaa on parempi hoitaa eläinlääkärin vastaanotolla.

